LAPIN LÄÄNIN KULTTUURIPALKINTO

Kulttuuri ja taide » Päiväkoti Asemapäällikkö sai Lapin taidepalkinnon
127
Taiteen edistämiskeskus (Taike)
Päiväkoti Asemapäällikkö sai Lapin taidepalkinnon
Tiedote.
Julkaistu: 15.12.2016 klo 10:00
Julkaisija: Taiteen edistämiskeskus (Taike)
Lapin taidetoimikunta on myöntänyt vuoden 2016 taidepalkinnon rovaniemeläiselle Päiväkoti Asemapäällikölle. Palkinto on suuruudeltaan 5000 euroa ja se maksetaan veikkausvoittovaroista.
Toimikunta perusteli palkintoa seuraavasti:
Taiteen edistämiskeskuksen vuoden 2016 teemana on "Taide on lasten". Teemavuonna Taike vahvistaa lasten ja nuorten aitoa ja vaikutuksellista osallisuutta maassamme. Tavoitteena on nostaa lasten- ja nuortenkulttuurin asemaa esille useilla eri foorumeilla. Lapin taidetoimikunta kokee taiteen ja kulttuurin saatavuuden ja saavutettavuuden olevan keskeisessä asemassa lastenkulttuurin edistämisessä samoin luovuuden vahvistamisen sekä kulttuurin tuomisen osaksi lasten arkea.
Päiväkoti Asemapäällikössä kaiken toiminnan lähtökohta on leikkivä, luova, ainutlaatuinen lapsi. Päiväkodissa on monipuolista toimintaa, jossa korostuvat erityisesti luovan toiminnan monet muodot. Taiteenaloissa painottuvat musiikki, draama ja kädentyöt. Esimerkiksi vuosittain päiväkodin henkilökunta yhdessä lasten ja vanhempien kanssa toteuttavat musikaalin, jossa estradille pääsevät kaikki päiväkodin lapset. Musikaalin tuotoilla rahoitetaan lasten taide- ja kulttuuriaktiviteetteja ympäri vuoden.
Lapin taidetoimikunnan vuoden 2016 taidepalkinto myönnetään Päiväkoti Asemapäällikölle tunnustukseksi lähes kahden vuosikymmenen pitkäjänteisestä työstä, jonka avulla on kylvetty siemeniä tulevien sukupolvien taiteen ja kulttuurin tekijöiksi ja kokijoiksi.	» Kulttuuri ja taide	» Päiväkoti Asemapäällikkö sai Lapin taidepalkinnon
127
Taiteen edistämiskeskus (Taike)
Päiväkoti Asemapäällikkö sai Lapin taidepalkinnon
Tiedote.
Julkaistu: 15.12.2016 klo 10:00
Julkaisija: Taiteen edistämiskeskus (Taike)
Lapin taidetoimikunta on myöntänyt vuoden 2016 taidepalkinnon rovaniemeläiselle Päiväkoti Asemapäällikölle. Palkinto on suuruudeltaan 5000 euroa ja se maksetaan veikkausvoittovaroista.
Toimikunta perusteli palkintoa seuraavasti:
Taiteen edistämiskeskuksen vuoden 2016 teemana on "Taide on lasten". Teemavuonna Taike vahvistaa lasten ja nuorten aitoa ja vaikutuksellista osallisuutta maassamme. Tavoitteena on nostaa lasten- ja nuortenkulttuurin asemaa esille useilla eri foorumeilla. Lapin taidetoimikunta kokee taiteen ja kulttuurin saatavuuden ja saavutettavuuden olevan keskeisessä asemassa lastenkulttuurin edistämisessä samoin luovuuden vahvistamisen sekä kulttuurin tuomisen osaksi lasten arkea.
Päiväkoti Asemapäällikössä kaiken toiminnan lähtökohta on leikkivä, luova, ainutlaatuinen lapsi. Päiväkodissa on monipuolista toimintaa, jossa korostuvat erityisesti luovan toiminnan monet muodot. Taiteenaloissa painottuvat musiikki, draama ja kädentyöt. Esimerkiksi vuosittain päiväkodin henkilökunta yhdessä lasten ja vanhempien kanssa toteuttavat musikaalin, jossa estradille pääsevät kaikki päiväkodin lapset. Musikaalin tuotoilla rahoitetaan lasten taide- ja kulttuuriaktiviteetteja ympäri vuoden.
Lapin taidetoimikunnan vuoden 2016 taidepalkinto myönnetään Päiväkoti Asemapäällikölle tunnustukseksi lähes kahden vuosikymmenen pitkäjänteisestä työstä, jonka avulla on kylvetty siemeniä tulevien sukupolvien taiteen ja kulttuurin tekijöiksi ja kokijoiksi.